Uuden vuoden kunniaksi bondeille järjestettiin vuoden ensimmäinen stailauskisa, jonne saapui paljon porukkaa! Samalla saatiin clubiin taas uusia innokkaita jäseniä. Bondit ovat paisuneet kuin pullataikina, mutta se ei haittaa meitä yhtään: on vain ihastuttava huomata, että ihmiset ovat kiinnostuneet clubistamme.
Kilpailun aiheena oli mahdollisimman talvinen tyyli. Kaikenlaista pukeutumista näkyi ja oli hienoa huomata, että kaikki olivat omalla tavallaan erilaisia. Arvostelut raapustellaan tänne blogiin, joten ei kun aloittamaan.
Ale eli Alessandra Eastdotter luotti tummiin maanläheisiin sävyihin. Talvisuutta on tuotu esille lämpimällä varustuksellä.
Plussat:
+ Huopa ja pintelit käyvät hyvin yhteen
+ Asu tuo lämpimän tunnelman
+ Varusteet käyvät hyvin yhteen
3. SIJA
Britti eli Britney Sunburgin asu hohti talvisen jäänsinistä. Pidän kovasti asun talvisuudesta ja valkoinen hevonen tähän päälle - kuin suoraan jäämaasta karanneet! Valkoiset varusteet tuovat talvisuutta ja jäänsininen viimeistäänkin kertoo, että nyt ei olla kesähelteissä.
Plussat:
+ Ihastuin pipoon
+ Hyvin talvisen sävyinen
+ Hevonen valittu sopivasti varusteiden mukaan
+ Kaikki käy yhteen
1. SIJA
Carcci eli Caren Westdawn on lähtenyt liikkeelle jouluisissa merkeissä. Mikäs sen paremmin talveen sopii, kuin joulu! Valkoinen hevonen kuvastaa myös talvisuutta ja tuo tyyliin aivan omanlaisen henkensä.
Plussat:
+ Ihanan jouluinen tunnelma
+ Valkoinen hevonen sopii tunnelmaan
+ Rohkea väriratkaisu karvalakilla
Gua eli Guadalupe Wolfside on pitäytynyt tummissa sävyissä. Se takaa varman tyylin: musta käy kaikkialle. Karvalakki kertoo, että nyt on talvi ja röyhelöpusero tuo mieleen talvisen maiseman.
Plussat:
+ Varusteet sopivat hyvin yhteen
+ Issikka sitkeänä rotuna on selvä talven edustaja
+ Lämpimät vaatteet kertovat talven kylmyydestä
+ Sairaan nopee ja tyylikäs esitys saa myös kunniamaininnan!
2. SIJA
Rousko eli Charlotte Eaglehill on pitäytynyt myös jouluisessa tunnelmassa. Tässäkin on mukana valkoinen hevonen ja se sopii hyvin kokonaisuuteen.
Plussat:
+ Kissasta ehdottomasti plussapisteet
+ Rohkea hiusvalinta ;)
+ Valkoinen hevonen käy talviseen tyyliin
Tiski eli Dianora Fishfield on pukeutunut rohkeasti eri sävyihin ja asusta käy ilmi monta perustetta, että nyt on talvi: lämmin varustus ja talviset sävyt.
Plussat:
+ Rohkeasti yhdistelty eri sävyjä
+ Hevosella hieno satula ja huopa
+ Hieman jouluinen tunnelma, mutta samalla tyyli käy koko talveen
Ali eli Alisa Purplegirl selvästi muistuttaa asullaan, että kevät on kuitenkin jo tuloillaan. Asussa on käytetty keväisiä värejä, mutta tuotu samalla esille ripaus talvisuutta.
Plussat:
+ Selvä erottuja joukosta tyylillään
+ Talvisuuden keskelle tuotu kevään värejä
+ Rohkeita ratkaisuja värien kanssa
Kiitos kaikille osallistujille!
-Ashley